| |
|
|
15.5.2004 Hirvi, Hollola
Lauantain toinen keikka paikka oli Hollolan Hirvi, jossa vietettiin Lions clubin 30-v. juhlaa.
Tämän keikan meille järjesti itse isä (ä=o) Virtanen, "Peke the Titan", jolle olemme kyllä suuressa kiitollisuuden velassa muutenkin bändimme tukemisessa.
Keikan luonne oli lähinnä pieni setti tyylikkäästi ja nopeasti. Ja senhän me teimme. Esitimme vain kolme kappaletta, joiden jälkeen suurin osa bändistä melkein juoksi ulos autoon, kun Sorjasella oli tuli hännän alla, jotta kerkiäisi vielä siihen viimeiseen linjuriin, jonka määränpää oli tietenkin Heinola.
Keikka meni, kuten sanottu tyylikkäästi ja nopeasti, sekä hieman rutiinilla.
Yksityistilaisuus, josta bändille maksettiin taas kerran erittäin avokätisesti. Ja kun tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Lions club meitä tukee, kuuluu myös suurkiitos tälle hyväntekeväisyysjärjestölle. Kiitos.
-Jussi Parviainen
› Palaa keikkalistaan
|
|