Nick Arse & the Arsenicks
         
  Kadehditko sinä toisia ihmisiä?   Kyllä, seitsemänkymmentä seitsemän kertaa.  
         
 

Lauri Koivulan kuvia tapahtumasta:

kasisali1

kasisali2

 

 

 

Kasisali 28.10.2005, Lahti

Keikka alkoi hyvin hämmentävissä olosuhteissa, sillä allekirjoittanut ja J. Virtanen kiitivät "pää kolmantena jalkana" Tampereen lentokentältä suoraan lavalle. Takana oli viikon verran kertyneitä univelkoja ja asuntolainaakin rankempi krapula. Soittimien ohella lavalle otettiin kannullinen vettä, ja sanojen muistamisen ohella keskityimme tajuissa pysymiseen. Välispiikkini olivat heikkoja, mutta olosuhteisiin nähden bändi kuulosti mainiolta. Jätimme ihan tarkoituksella hitaammat veisut pois, ja keskityimme rokkaamaan kuin keinuhevoset, siinä epäonnistumatta.

Kasisalin lava on ristiriitainen - toisaalta se tarjoaa kauniit näkymät kohtuullisen laajaan saliin, mutta toisaalta siellä ei synny niin intensiivistä kontaktia yleisön ja muiden soittajien kanssa kuin esimerkiksi Torvessa. Toiset tykkää tyttärestä, toiset äidistä.

Keikkakitaristi I. Saastamoisen vartalonulokekin nähtiin, tosin takahuoneessa. Yleensä kaikki nauravat sille, mutta Kasisalin keikan jälkeen mielessä oli ainoastaan nukkumaanmeno, joten naurunpyrähdykset olivat "kopterin" aikaan väkinäisiä.

- Joel Mäkinen

 

› Palaa keikkalistaan