Nyt puhuu setä Parviainen (4.11.2005)

Hey there, folks! Kuten varmasti kaikki tiedämme, en enää ole osa yhtyettä, joka kantaa nimeä Nick Arse & the Arsenicks. Sen on voinut huomata mm. näitä sivuja tarkkailemalla, puhumalla asianomaisten kanssa tai vaikkapa käymällä viimeaikaisilla keikoilla. Asiahan on siis tätä myöten selvä.

Mistähän sitä aloittaisi? Ehkäpä siitä, millainen taival on tullut tehtyä ja mitä sen aikana on tullut tehtyä. Noin nelivuotinen taival oli elämäni tähänastisista projekteista isoin. Onko edes sopivaa käyttää sanaa ”projekti”? Ei. Nelivuotinen intohimon kohde kuvaisi asiaa oikein mainiosti, jos minulta kysytään. Yhtyeen saavutuksista minun aikanani mainittakoon ainakin kaksi demoalbumia, Perjantai sortaa heikompaa ja Kamara. Keikkoja mukaan mahtuu kymmeniä, joista henkilökohtaisesti mieleenpainuvimmat olivat luultavasti ravintola Torven kolme konsertintapaista.

Bändityöskentelyssä keikan vetäminen on paras asia. Vaikeampaa on niiden järjestely. Turhautumista, stressiä, odottelua ja mikä pahinta, joskus jopa kinastelua. Levyttämistilanteissa se on kymmenkertaista. Nämä ovat niitä asioita, jotka katkaisivat minun ja bändin yhteisen taipaleen. Usein ne levisivät bändiin huonona energiana juuri minun itseni kautta.

Tätä asiaa käsiteltiin samoissa merkeissä jo yli vuosi sitten, mutta päätimme yhä yrittää, kuten perheväkivallan alla kärsivä aviopari. Mutta aivan kuten tuollaisen näivettyvän liiton, oli myös minun ja bändin välisen suhteen loppu jo nurkan takana. Ensin asiat menivät parempaan suuntaan, joskin oma oloni oli seuraavat 4 kk suhteellisen epävarma. Tänä syksynä kuljimme kuitenkin sen nurkan ympäri ja oli aika päättää minun kitaristikauteni yhtyeessä. Kun asiasta sovittiin, tilanne oli varsin rauhallinen (joskin krapulainen omalta osaltani), eikä tuota palaveria edeltäneenä iltana ollut riidelty, kuten viime kerralla. Päätökseen ei siis liittynyt liiallista dramatiikkaa, vaikka olo ei varmaankaan kellään ollut päällimmäisin puolin helpottunut. Surua siinä podettiin.

Bändistä lähtemisen jälkeen olen saanut paljon mielenkiintoisia ehdotuksia erilaisista bändiprojekteista. Tällä hetkellä en kuulu yhteenkään bändiin. Erilaisia kehityskelpoisia ideoita ja projekteja on monia, mutta soittakaapa ihmiset ensin yhtä pitkään vastaavalla tavalla työskentelevässä bändissä ja tiedätte, miksi en heti jaksa vääntää ihan mitä tahansa paskaa. Toivon jatkossa löytäväni kasan yhtä motivoituneita ja lahjakkaita ihmisiä ja muusikkoja, kuin Mäkinen, Sorjanen, Virtanen ja Hyvönen. Saastamoisen perkele on onnellisessa asemassa saadessaan jatkaa siitä, mihin minä jäin näiden kollien kanssa. Ilkasta sen verran, että myös hän on oikein mukava ja lahjakas veikko, joka sopii kuin nyrkki Perseeseen.

Hienoja hetkiä, hyviä juttuja, hienoja ihmisiä, usein myös elämäni parasta aikaa. Sitä se oli. Nyt minulla on kuitenkin aikaa keskittyä myös sellaisiin yhtäkkiä tärkeiksi tulleisiin asioihin, kuten teatteriala. Tällä hetkellä harjoittelen pääroolia tammikuussa ensi-iltansa saavaan Peter Pan -musikaaliin. Touhua siis riittää, kaikesta huolimatta.

Teiden erkanemisen paskin puoli on varmasti se, kun saa kaikille selitellä tapahtunutta muutosta. Nyt asiaa on kuitenkin jo sen verran kauan pureskeltu ja selitelty, että koen tärkeimmille ihmisille selittäneeni asian perinpohjaisesti. Tästä edespäin aion uteliaille Aatuille sanoa tylysti: ”www.arsenicks.com”. Tietysti typerämpiäkin kysymyksiä (kuin se tavallinen ”mikset enää muka soita siinä?”) aiheeseen liittyen olen kyllä kuullut. Viimeisimmällä näkemälläni keikalla joku vitun typerä ämmä kysyi kovin säälivään sävyyn, josko minua keljuttaa, kun en itsekin ole lavalla. Nauttikaa tekin hyvästä musiikista, älkääkä kyselkö typeriä!

Sen kummempia emoilematta (np: Disco Ensemble - We Might Fall Apart),

Lähetys Parvilandiasta on päättynyt.

- Jussi Parviainen

› Palaa etusivulle