Lahden Viikkouutiset, toukokuu 2006
Jogurtti maistuu samalle lakilla tai ilman
-Ensimmäinen vinkki seuraaviin ylioppilaskirjoituksiin osallistujille on, että
kannattaa varautua mukaviin kalsareihin. Kuusi tuntia on yllättävän pitkä aika istua
paikoillaan. Jos jossakin puristaa tai hiertää voi peli olla menetetty, sanoo Wille
Hyvönen, Ateenan matkalta kotiutunut tuore ylioppilas.
Nick Arse & the Arsenicks bändissä rumpuja paukuttava Hyvönen selviytyi kokeista
magnan keskiarvolla ja on tyytyväinen saamiinsa papereihin. Kuten monella muullakin
kokelaalla voi ajan organisointi ja motivaation puute nostattaa ylimääräistä sykettä
etenkin vanhempien rinnassa. Bändin kanssa keikkailu söi Hyvöseltä muutamia
lukutunteja, eikä rakasta videotaidettakaan voinut täysin unohtaa kurssikirjoja
kahlatessa.
-Aika laiskasti ne kokeet meni. Yritin panostaa, mutta paljon oli muutakin
tekemistä. Toisaalta on ehkä hyvä ylläpitää muutakin elämää tällaisen projektin
aikana. Sieltähän se sisältö usein ainekirjoituksiinkin saadaan, toteaa Hyvönen ja
hyväksyy väitteen, jonka mukaan tasainen elämä ei luo mitään uutta.
Suurempaa eroa hän ei ylioppilaiden ja lakittomien välille rakenna. Vaikka kokemus
ainutlaatuinen olikin, voi elämässä pärjätä myös ilman Gaudeamus igiturin
veisaamista.
-Samalta se jogurtti maistuu, olipa sitten ylioppilas tai ei.
Tulevien juhlien suunnittelun Hyvönen on jättänyt suosiolla äidin ja siskon
harteille. Vieraita on kutsuttu viitisenkymmentä ja yllätykseksi jää mitä rumpali
kattaa kahvipöytään. Kirjoituksissa rokkimiehellä oli eväinä lihapullia, leipää ja
karkkia. Turhaa stressiä hän ei kestittämisestä ota.
-Sukulaisia on toki aina mukava nähdä, mutta muuten juhlallisuudet eivät oikein
minua pue. Kitaristimme Jussin isä Timo Sorjanen totesi aikoinaan, että "minähän en lähde
sukulaisjuhliin pieruani pidättämään". Sellaistahan se vähän on, Hyvönen naurahtaa.
Elokuvaa
Juhlahumun laskettua on nuoren miehen seuraava etappi jo selvillä. Hyvönen suuntaa
kohti Helsinkiä siivilipalvelukseen, jonka hän suorittaa kotimaisten kielten
tutkimuslaitoksella. Sitä ennen on luvassa kolmen viikon koulutusjakso
Lapinjärvellä. Makaronin keittoon ja yksinoloon on jo varauduttu ja muuttoa
pääkaupunkiin hän odottaa iloisin mielin. Siivilipalveluksen ajankohta osui
kohdalleen. Helsingin ammattikorkeakouluun pyrkinyttä Hyvöstä ei vielä tänä vuonna
tärpännyt, mutta vuoden päästä on tarkoitus laittaa paperit Taideteolliseen
korkeakouluun. Oma ala on vahvasti hyppysissä.
-Elokuvataide on se juttu, jota haluan opiskella. Musiikki ja bänditouhut kulkevat
ihan siinä samalla viivalla, mutta ammattia ajatellen olen päättänyt panostaa
täysillä kuvauspuuhiin, kertoo Hyvönen.
Uusimman musiikkivideon hän kuvasi ja ohjasi lahtelaiselle Before the Dawnille.
Toinen video löytyy samaisen bändin tulevalta levyltä. Käsikirjoitus tehtiin yhdessä
BTD:n kapellimestarin Tuomas Saukkosen kanssa ja uusia lyhytelokuvia on työn alla.
Miten aika vielä riittää lyömään tahtia omassa bändissä?
-Kyllä sitä ehtii. Keikkoja voisi olla vähän lisääkin. Helsingissä porukka laulaa jo
mukana, mutta olisi kiva saada ääntä kuuluviin myös muilla paikkakunnilla, Hyvönen
toivoo.
Linda Martikainen
Ohessa oli pressikuva, jossa Hyvönen pomputteli futista, ja pahoitteli tälle jäävän ajan vähyyttä.
› Palaa Media-osioon
|